anne_rahjola jattiputki.jpg       yle_paivi leppanen.jpg

 

 

 

 

  

 

JÄTTIPUTKI POHJOIS-KARJALASSA

(Kuvat: YLE/Päivi Leppänen)

 

Pohjois-Karjalasta tunnetaan noin 1 000 jättiputkiesiintymää, joista suurin osa on järjestelmällisen seurannan ja torjunnan piirissä. Työ alkoi vuonna 2002 Pohjois-Karjalan biosfäärialueen koordinoimana. Kainuun Ystävyyden puiston tutkimuskeskus tuli mukaan vuonna 2005.

 

Tämä sivu kertoo perusteita jättiputkesta ja sen torjunnasta. Esiintymien kartoitus, maanomistuksen selvittäminen sekä torjuntatyö vaativat osaamista, aikaa ja voimavaroja. Työ palkitsee nostamalla esille myös luonnon paikalliset erityispiirteet, se luo toimijaverkostoja ja lisää ympäristötietoisuutta ja toimintaa ympäristön hyväksi.

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoja

 

¤ Jättiputki biologia ja torjunta

 

¤ Jättiputkien hävittäminen

 

¤ Yleisiä kysymuksia jättiputkesta

 

¤ Tutkimus