Teksti Timo J. Hokkanen
Metsähallitus ja suojelualueet, Joensuun yliopisto ja Mekrijärven tutkimusasma sekä raja-alue ja sen monipuolinen kulttuuri olivat keskeisiä valtteja, kun Pohjois-Karjalan biosfäärialueesta tuli Suomen ensimmäinen UNESCOn Ihminen ja biosfääri (MaB) -ohjelman kohde vuonna 1992. Suomalaisen biosfäärialueen synnytys oli pitkä prosessi.
Kansainvälinen biologinen ohjelma (IBP) ehdotti 1960-luvulla geneettisten luonnonvarojen suojelua alueilla (”in situ”). UNESCOssa Pariisissa pidettiin 1968 hallitusten välinen elonkehää koskeva biosfäärikonferenssi. UNESCOn yleiskokous hyväksyi 1970 suunnitelman hallitusten väliseksi Man and the Biosphere –ohjelmaksi, jonka tavoitteena oli luoda maailmanlaajuinen alueiden referenssiverkosto. Alueiden avaintehtäviä olivat luonnonvarojen suojelu, tutkimuksen ja seurannan edistäminen, koulutuksen ja tietojen vaihdon edistäminen sekä ympäristön hoidon, tutkimuksen ja opetuksen liittäminen kehittämiseen alueilla.
Ohjelman koordinaatioelimen (Co-ordinating Council) ensimmäinen kokous pidettiin 1971. Biosfäärialueiden kriteerit ja toiminnallinen ohjeisto luotiin varsin nopeasti, mutta ensimmäiset alueet ohjelmaan hyväksyttiin vasta 1976. Hakuprosessi biosfäärialueeksi on ollut ja on edelleen varsin työläs, eikä mukaan pääse helpolla.
MaB ohjelma profiloitui vahvasti tiedeohjelmaksi. Ekologia käytännössä –konferenssi ja MaB-ohjelman ensimmäisten kymmenen vuoden arviointi pidettiin Pariisissa 1981. Ohjelman toiminnallisia lähestysmiskulmia mietittiin kaiken aikaa: Biosfäärialuille perustettiin tieteellinen paneeli, kansainvälisiä kokouksia pidettiin mm. ekologisesta seurannasta biosfäärialueilla ja alueiden merkityksestä ympäristökasvatuksessa ja –koulutuksessa sekä biosfäärialueiden soveltamisesta rannikkoalueille. Suuri kansainvälinen biosfäärialuekonferenssi pidettiin Kiovassa 1983.
UNESCOn tiedeohjelmilla oli 1980-luvulla vahva asema ja Suomen Akatemian alaisuudessa oli MaB-toimikunta ohjaamassa ohjelman toimintaa.
Biosfäärialueita oli vuoteen 1985 mennessä perustettu jo 230. Suomi oli yksi Euroopan viimeisiä maita, joissa ei ollut. MaB-toimikunnan aloitteesta tehtiin 1985-1986 esitutkimus biosfäärialueiden perustamisesta.
Asiaa käsitelleiden seminaarien jälkeen ympäristöministeriö asetti 1988 biosfäärialuetyöryhmän selvittämään kahden biosfäärialueen perustamista Suomeen. Saaristomeri oli rannikkoalueena jo ennakolta vahvoilla. Maaekosysteemien edustaja oli vielä auki, vaikka Patvinsuon alue oli ollut esillä.
Kuusijäsenisen biosfäärialuetyöryhmän puheenjohtaja oli Metsähallituksen toimistopäällikkö Matti Helminen. Helminen on paremmin tunnettu eläintieteen dosenttina, metsähallituksen luontopalvelujen kehittäjänä ja radion luontoillan nisäkäsasiantuntijana. Työryhmä kokoontui 15 kertaa ja tutustui ehdolla olleisiin alueisiin. Sekä Saaristomerellä että Pohjois-Karjalassa käytiin myös neuvottelemassa toiminnallisista edellytyksistä.
Työryhmän puheenjohtaja Matti Helminen esitteli tiistaina Lieksan suunnitelmia biosfääri-alueen perustamiseksi Patvinsuon kansallispuiston ympäristöön. Helmisen vierellä pöydän takana työryhmän sihteeri Markku Vikholm ja jäsen Esko Jaakkola (vas.) ympäristöministeriöstötä.
Kuva: Sanomalehti Karjalainen 9.11.1988, Karjalaisen Kaiku-digiarkisto
Työryhmän vieraillessa Pohjois-Karjalassa sekä biosfäärialuetyöryhmän että Joensuun yliopiston edustajat olivat yhtä mieltä Patvinsuon ja sen ympäristön sopivuudesta biosfäärialueohjelmaan. Alueelta on paljon tutkimusta ja toiminnan tukena on Mekrijärven tutkimusasema Ilomantsissa. Mekrijärvellä pidetyssä neuvottelussa ymmärrettiin alueen ainutlaatuisuus ja monipuoliset mahdollisuudet. ”Vaikka biosfäärialueita on jo yli 250, vastaavanlaista aluetta ei ole ainuttakaan.” ”Biosfäärialueen liittyy myös ihmisen toimintojen kehittäminen ja niiden mahdollisuuksien tutkiminen. Ilomantsin ja Lieksan alueille se voi tarkoittaa mm. syrjäkylien asutuksen säilyttämistä.” (Sanomalehti Karjalainen 9.11.1988).
Biosfäärialuetyöryhmä esitti sitten mietinnössään (Komiteanmietintö 46:1989) Saaristomeren ja Pohjois-Karjalan biosfäärialueen perustamista. Englanninkielinen nimi ”Biosphere Reserve” on mietinnössä käännetty biosfäärialueeksi, mikä toiminnallisesti vastaa paremmin alueen luonnetta. Ryhmä esitti biosfäärialueiden perustamisen ottamista ministeriön vuoden 1990 tulo- ja menoarvioon sekä alueiden rahoituksen ottamista ympäristöministeriön vuosien 1990 – 1994 talous- ja toimintasuunnitelmaan.
Seuraavassa vaiheessa Suomen Akatemian MaB-työryhmä oli jälleen aktiivinen kun biosfäärialueiden hakemukset piti koostaa ja lähettää UNESCOon. Tuohon aikaan tieto kulki vielä paperisena ja hakemukset painoivat monta kiloa. Alueiden arviointi valmistui UNESCOssa 1992 ja Pohjois-Karjalan biosfäärialue pääsi ensimmäisenä suomalaisena alueena mukaan MaB-ohjelmaan. Saaristomeren hakemus hyväksyttiin tarkennusten jälkeen 1994.
Pohjois-Karjalan biosfäärialueen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Merkkivuoden juhlistamiseksi julkaisemme kuukausittain kuvan vuosien takaa facebook-sivullamme ja myöhemmin pidemmän taustoituksen aiheesta.
Sanomalehti Karjalaisen uutisotsikoita vuosilta 1987 ja 1988 ennen kuin kansallinen päätös biosfäärialueen esittämisestä Pohjois-Karjalaan tehtiin, sekä uutisotsikko 13.11.1992 kun UNESCO hyväksyi Pohjois-Karjalan biosfäärialueen.
Kuva: Sanomalehti Karjalainen, Kaiku-digiarkisto
Suomi 
English