Pohjois-Karjalan biosfäärialue syntyi 1992, mutta sai nykyisen muotonsa 2008

Pohjois-Karjalan biosfäärialue hyväksyttiin UNESCOn Man and the Biosphere (MaB) -ohjelmaan loppuvuodesta 1992. MaB-ohjelma on UNESCOn hallitusten välinen tiedeohjelma ja biosfäärialueet ovat sen toiminnallinen osa, jossa mm. tutkitaan ja testataan ympäristöasioita ja edistetään ympäristönsuojelua.  Biosfäärialueilla on myös paljon yhteiskunnallisia tavoitteita: paikallinen näkemys ja tavoitteet on otettava huomioon ja sovitettava yleisiin tavoitteisiin.

 

Luonnonsuojelu on aina osa biosfäärialuetoimintaa. Jo biosfäärialuetta perustettaessa siellä täytyy olla kansallisen ja kansainvälisen tason suojelua. Näin kansainvälisen järjestelmän taso säilyy ja tietään että jokainen alue on merkittävä.  Toimintaan puolestaan kuuluvat tiede ja tutkimus, johon yliopisto- ja oppilaitosyhteistyö tuovat uskottavuutta.

 

Nykyisin biosfäärialueet syntyvät alueilla, mutta Suomen biosfäärialueet synnytettiin Helsingissä. Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja Metsähallitus olivat kätilöinä, kun alueita luotiin ja sopivat alueet piti löytää. Yleiset isot asiat osattiin ottaa huomioon, mutta alueen alkuperäinen rajaus kompastui biosfäärialueiden keskeiseen osaan eli ihmisiin ja luonnonsuojeluun.

Biosfäärialueen vanha rajaus kartalla sisältäen vain osia Lieksasta ja Ilomantsista.

Pohjois-Karjalan biosfäärialueen kartta vuodelta 1992 on varsin suurpiirteinen. Aluerajaus Lieksassa ja Ilomantsissa kiertää lännessä asutuskeskukset, idässä raja on Suomen valtion itärajalla (Ympäristöministeriö, Biosfäärialuetyöryhmän mietintö 46:1989)

Ensimmäinen rajaus kiersi asutuskeskukset

 

Luonnonsuojelu on ollut kaikkialla maailmassa kauan ristiriitojen sävyttämää. Monet katsovat suojelun lähinnä estävän toimia. Biosfäärialueen alkuperäinen rajaus tehtiinkin jättäen suurimmat asutuskeskukset huolellisesti biosfäärialueen ulkopuolelle (Kartta 1).  Valtionmaiden suojelualueet (Patvinsuo, Koivusuo, Petkeljärvi) ja niiden lisäksi myös yksityisessä omistuksessa oleva Kesonsuo tulivat mukaan suojelluiksi ydinalueiksi.

 

Alueen ulkorajana oli valtakunnanraja. Sisämaassa raja kulki epämääräisesti eikä seurannut mitään tilastoyksiköitä (kylät, kunnat, seutukunnat tms). Biosfäärialueen kooksi määrittyi n 350 000 ha, ja sen sisällä oli kyliä, joiden asukasmäärä oli tuolloin yhteensä vain n. 2100.  Nyt se on paljon vähemmän. Suojelualueita oli noin 15 000 ha.

 

 

Professori Pertti Rannikko johti 1990-luvulla laajaa tutkimusta Elämisen taika taigalla.  Hankkeessa käsiteltiin monitieteisesti erilaisia biosfäärialueeseen liittyviä teemoja. Hankkeessa tuli selväksi, että ihmistoiminnan edellytysten ja vaikutusten ja niiden seurattavuuden kannalta oli sekä kallista että erittäin hankalaa, ettei tilastoista löytynyt yksiköitä, joita olisi voinut suoraan käyttää ja verrata tilanteeseen muualla.

 

Toiminnallisesti Pohjois-Karjalan biosfäärialueen alkuperäinen rajaus sopi siis hyvin Pohjois-Karjalan syrjäseutujen henkeen. Se oli susi. Biosfäärialuetta ei toiminnallisesti” omistanut” kukaan, vaikka ympäristökeskus vastasi ylläpidosta. Nimi näkyi vain joissain julkaisuissa ja lehtiartikkeleissa. Voimavarat työhön olivat pienet eikä asiaan helppo sitoutua.  Biosfäärialueen pitivät hengissä ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen tukena tutkijayhteisö, tiivis kansainvälinen yhteistyö, ja ohjausryhmä. Niiden kautta sai uskoa siihen, että Pohjois-Karjalan mallia kannattaa – ja voi – kehittää.

Koko Pohjois-Karjala biosfäärialueeksi?

 

Suomen Akatemian rahoittaman Elämisen taika taigalla –hankkeen tutkimustuloksista laadittua kirjaa julkistettaessa v. 1998 esitettiin ajatus, ettei biosfäärialuetta pitäisi haudata taajamien ja tuotantoympäristöjen ulkopuolelle.  Miksei koko Pohjois-Karjala voisi olla biosfäärialuetta?   (kuva 2.)

Alueen laajentaminen oli ollut keskusteluissa lähes alusta asti. Biosfäärialueen koordinaation kannalta olennainen käytännön näkökulma oli saada alueelle toimijuuksia, joilla olisi isommat hartiat tehdä asioita. Toiminnallisten sisältöjen pitäisi tukea sekä toimintaa itseään että yhteiskuntaa. Tutkimus on tärkeää, mutta ei yksinään riitä.   2000-luvun taitteesta lähtien raja-alueyhteistyö Venäjän kanssa mahdollisti sekä tutkimuksen että aluekehittämisen yhdistämisen. Lieksa, Ilomantsi ja Tuupovaara tulivat tutuiksi biosfäärialuekumppaneina mm. varsin isoissa, matkailupainotteisissa Tacis-hankkeissa. Näkökulma laajeni ja tuli tutummaksi.

 

Pertti Rannikko piti biosfäärialueen rajauksessa koko Pohjois-Karjalan näkökulmaa yllä.  Biosfäärialueen ohjausryhmän jäsen, Lieksan kaupunginsihteeri Matti Taponen puolestaan esitti koko Lieksan alueen sisällyttämistä biosfäärialueeseen. Tuolloisen Tuupovaaran kunnan kunnanjohtajana toimineen Jari Horttanaisen kanssa mietittiin biosfäärialueen laajentamista sisältämään myös Tuupovaaran kunta.  Yhdessä Tuupovaaran ja Lieksan kanssa olisi järkevää saada myös Ilomantsin kunta kokonaisuudessaan biosfäärialueen osaksi.

Lehtiartikkeli sanomalehti Karjalaisesta

Elämisen taika taigalla –tutkimushankkeessa hankittiin perustietoja ja tulevaisuuden näkemyksiä Pohjois-Karjalan biosfäärialueesta. Alueen laajentaminenkin tuli esille (Karjalainen 20.3.1998)

Kaaviokuva teoreettisesta biosfäärialueesta

Biosfäärialueiden vyöhykejako: ydinalueet ovat suojeltuja ja asumattomia, ydinalueen suojelua tukevilla alueilla on monenlaisia ympäristöystävällisiä toimintoja ja yhteistoiminta-alueet ovat asuttuja ja niiden toimissa pyritään sosiokulttuuriseen, ekologiseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Yleensä biosfäärialueet sisältävät useita ydinalueita.

Lieksa, Ilomantsi ja Tuupovaara

 

Kun Tuupovaara yhdistyi Joensuun kaupunkiin 2005, palaset loksahtivat paikoilleen: jos Tuupovaaran kunta olisi osa biosfäärialuetta, myös Joensuun kaupunki olisi mukana!

 

Biosfäärialueen ohjausryhmän puheenjohtajaksi tulleen, Joensuun yliopiston entisen rehtorin Paavo Pelkosen aikana lähetettiin 2007 UNESCOlle anomus Pohjois-Karjalan biosfäärialueen laajentamisesta kattamaan Lieksan kaupunki, Ilomantsin kunta ja Joensuun Tuupovaaran kaupunginosa.  Hakemus hyväksyttiin 2008.

 

Biosfäärialueen väkiluvun kasvu noin 2100 henkilöstä noin 21 000:een oli tärkein muutos yhdessä maantieteellisen rajauksen selkenemisen kanssa.  Tulevaisuuden kannalta tämä muutos oli toiminnallisesti ratkaiseva ja toi elävän yhteyden myös maakunnan pääkaupunkiin.

 

Laajennuksen yhteydessä selvennettiin myös Pohjois-Karjalan biosfäärialueen sisäistä aluejakoa. Kaikkiin biosfäärialueisiin sisältyy yhteistoiminta-alue, ydialueen suojelua tukeva alue – “puskurivyöhyke” ja ydinalue, joille kaikille on määritetty omat tavoitteensa.

 

– Ydinalueet ovat suojelualueita, joissa ei sallita taloustoimintoja tai asutuskeskuksia (esim luonnonpuistot, kansallispuistot).


– Niiden ympärillä voi olla kevyemmin suojeltua vyöhykettä, joka vähentää yhteistoiminta-alueelta tulevia taloustoiminnan vaikutuksia. Ydinalueen suojelua tukevalla alueella on vähemmän rajoituksia kuin ydinalueilla. Suomalaisessa suojelukentässä esim. monet Natura 2000 –alueet ovat ”kevyemmin  suojeltuja” – esim. harjujensuojelualueilla metsätalous on mahdollista, kunhan harjumuodostumat säilyvät.

– Loppuosa biosfäärialueesta on yhteistoiminta-aluetta, joissa
talous ja asutuskeskukset toimivat yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti, mieluiten kestävyyden periaatteita noudattaen.

 

Uudessa rajauksessa biosfäärialue laajeni n. 350 000 ha:sta 790 745 ha:iin.

 

Suojeltuihin ydinalueisiin saatiin merkittävä lisä kun Kolin kansallispuisto ja Ruunaan luonnonsuojelualue otettiin laajennuksessa mukaan.  Alueella on myös paljon Natura 2000 –alueita.

 

Alkuperäisessä hakemuksessa puskurivyöhykettä ei ollut määritetty.  Tulkinnaksi jäi, että kansallispuistosta suurin osa on puskurivyöhykettä ja ydinaluetta ovat vain tiukasti suojellut kansallispuiston pienet rajoitusosat. Nykyisessä tulkinnassa puskurivyöhykkeet muodostuvat  ydinalueiden ympärillä olevista, usein pirstaleisista Natura-ohjelman alueista.

 

Suojelualueiden ja puskurivyöhykkeiden kokonaispinta-ala nousi alkuperäisestä n. 15 000 ha:sta  47 732 ha:iin.

Biosfäärialueet eivät ole suojelualueita

 

On tärkeää muistaa, että biosfäärialueet eivät ole suojelualueita, vaikka ydinalueet ovat suojeltuja ja toiminnassa tähdätään kestävyyteen.  Suomalainen lainsäädäntö ei tunne biosfäärialueita, eikä niillä ole mitään erioikeuksia. Avoin asema voi hankaloittaa kokeiluja, mutta mahdollistaa hyvien käytäntöjen viemisen eteenpäin laajalti yhteiskunnassa, koska niiden synnyttäminen ei ole vaatinut erioikeuksia.

 

Biosfäärialueiden tavoitteena on luoda yhteiskunnallisesti hyödyllisiä toimintamalleja, joita voidaan soveltaa muuallakin. Ympäristö on erityisesti nykytodellisuudessa olennainen osa lähes kaikkea kehittämistä.

 

Timo J. Hokkanen

Nykyisin Pohjois-Karjalan biosfäärialue koostuu Lieksan kaupungista, Ilomantsin kunnasta ja Joensuun kaupungin Tuupovaaran kaupunginosasta.

fiSuomi